Kuva Teatterimuseon näyttelyn Hurma-huoneesta.

Kurkistuksia näyttelyyn, osa 3: Petollinen hurma

Aika11.07.2017 PaikkaTeatterimuseo

Hiljaksiin havisevat koivut ja lempeästi liplattava järvenpinta ottavat kävijät vastaan Rakkauden tiloja – Näytelty rakkaus -näyttelyn kolmannessa huoneessa, joka on saanut nimen Hurma. Hurma näyttää päällepäin idylliseltä maalaismaisemalta, mutta pinnan alta löytyy rakkauden nurjakin puoli.

Näyttelykurkistusten sarjassa ollaan päästy kolmanteen osaan. Suuri mestari Shakespeare on käsitelty, samoin venäläiset klassikot. Nyt ollaan tultu kotimaisten kirjailijoiden huoneeseen. Koivut humisevat ja laineet liplattavat seinän kokoisessa fondissa ja huoneen nurkkaa hallitsee maitolaituri. Näyttelytekstit on toteutettu maitolaiturin seinään naulattuihin julisteisiin. Nämä julisteet eivät ole oikeita, vaan näyttelyyn tehtyjä. Käy siis lähellä lukemassa tekstitkin! Muista käydä myös maitolaiturin sisällä, sieltä löytyy videokatkelmia uudemmista esityksistä.

Vaikka Hurmassa esitellään tekstejä lähes kahdenkymmenen kirjailijan kynästä, ei kavalkadi ole silti missään nimessä kattava läpileikkaus kotimaiseen näytelmäkirjallisuuteen. Hurmaan valitut tekstit esittelevät rakkauden monia kasvoja. Näyttelystä löytyy koomisia sekaannuksia, yhteiskunnan asettamia paineita ja odotuksia, onnelliselta näyttävän avioliiton muuttuminen painajaiseksi, nuorta ensilempeä, suuria ikäeroja, tunteilla leikkimistä, jättämistä ja jätetyksi tulemista, unelmien ja velvollisuuksien törmäyksiä, mutta myös lämpöä ja ymmärrystä.

Rakkausnäytelmät voi karkeasti ottaen jakaa kahteen päävirtaan: vakavamieliseen, eettiseen draamaan sekä komedialliseen ja ronskiin farssiin. Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjassa törmätään rakkauden ja vastuun väliseen konfliktiin. Päähenkilöt joutuvat uhraamaan ja unohtamaan intohimoisen rakkauden moraalin, yhteiskunnallisen aseman tai perheyhteyden vuoksi.
Rakkausteemaiset komediat ovat täynnä väärinkäsityksiä ja virhetulkintoja, henkilöiden luonteiden ja toiminnan ristiriitaisuuksia. Yleensä lopussa kaikki kuitenkin selviää ja rakastavat parit löytävät toisensa. Arkkiesimerkki sekaannusten sumasta on Teuvo Pakkalan Tukkijoella.

Komedioissa voi kepeän pinnan alla kuitenkin olla vakava pohjavire, joka käsittelee ihmisenä olemisen ongelmia ja kasvua, menneen sovitusta, syyllisyyttä ja yhteiskuntaluokkien välisiä konflikteja. Näin on Leea Klemolan Kokkolassa tai Maria Jotunin teoksissa, joiden vuorosanojen monimielisyys yltyy paikoin lähes farssiksi. Ehkä on helpompaa katsoa edessämme pidettävään peiliin, kun vakavia asioita käsitellään koomisesti ja niille voi jopa nauraa.


Emmi Jurkka (Hilda Harmaalahti) ja Leo Lähteenmäki (Olavi) Juhani Tervapään (H. Wuolijoki) näytelmässä Justiina. Helsingin Kansanteatteri 1937. Ohjaus: Eino Salmelainen. Kuva: Ortho / Teatterimuseon arkisto.

Muistathan näyttelyssä vieraillessasi istahtaa lukemaan näyttelyn käsiohjelmaa ja syventäviä tekstejä! Hurman käsikirjoituksesta vastaa museolehtorimme Heini Räsänen.